Tiedote 14.10.2019
Ensi sunnuntaina 20.10.2019
vietetään jälleen Vähässäkyrössä perinteistä Kyrönmaan Evankeliumijuhlaa.
Juhlaan on nyt yhdistetty myös jo perinteinen Vähänkyrön evankelinen
kirkkopyhä. Tilaisuutta juhlistaa myös Pohjanmaan Evankelinen puhallinorkesteri
toimintansa 25-juhlavuoden merkeissä.
Tilaisuus alkaa messulla klo 10. Messu
ja koko juhlakokonaisuus pidetään tällä kertaa Vähänkyrön seurakuntatalossa,
Kirstantie 7.
Messussa saarnaa
Evankeliumiyhdistyksen eläkkeellä oleva toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski
Kokkolasta ja liturgina toimii kirkkoherra Petri Hautala.
Messun jälkeen on ruokailu, josta
kerättävä ruokaraha käytetään Keniassa tehtävän orpolapsityön hyväksi.
Ruokailun jälkeen on päiväjuhla,
jossa puhuvat Lasse Nikkarikoski, Petri Hautala sekä SLEY:n EP:n piirivastaava
Ari Juupaluoma. Kaikissa tilaisuuksissa kanttorina toimii Eveliina Pohjola.
Sekä messussa että päiväjuhlassa
esiintyy Pohjanmaan Evankelinen puhallinorkesteri dir.mus. Aatos Ilomäen
johdolla. Orkesterissa on parikymmentä soittajaa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan
alueelta. Orkesteri viettää tänä vuonna toimintansa 25-vuotisjuhlaa. Orkesterin
perustamisessa oli suuri ansio Veikko Mahlamäellä, joka laajasti tunsi alueen
puhallinsoittajat. Veikolla oli myös syvä halu palvella lahjoillaan
Evankeliumin työssä. Vuodesta 2009 on orkesteri toiminut itsenäisenä
rekisteröitynä yhdistyksenä. Orkesterin ohjelmistossa on virsiä, Siionin
kanteleen lauluja sekä hengellisiä ja klassisen musiikin teoksia.
Juhla on avoin ja aivan kaikki
toivotetaan juhlaan tervetulleeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti