Orkesterin soittajat, ystävät ja tukijat!
Siunattua alkanutta uuttavuotta teille kaikille.
Koronapandemian ja sen johdosta viranomaisten antamien määräysten mukaan orkesterin toiminta on tällähetkellä vaikeaa. Jos juuri ja juuri saataisiin orkesteri kerättyä harjoituksiin, mutta järkevien yleisötilaisuuksien pitäminen ei onnistu. Sen vuoksi pidämme vielä taukoa jonkun aikaa, mutta kun tilanne rauhoittuu, palaamme jälleen innolla toimintaan. Muistetaan edelleen tautitilannetta rukouksissamme. Samalla saamme kantaa Jumalan eteen koko isänmaamme tilannetta.
Tilanteita miettiessäni nousi ajatus, että kun tilaisuudet tulevat mahdollisiksi, niin järjestetään "LAKEUDEN KIITOSVIRSI"-tilaisuus. Ohjelmistoon voitaisiin kerätä etelä-pohjalaisten ja pohjalaisten säveltäjien ja sanoittajien tekemiä virsiä hengellisiä lauluja sekä kansantoisintoja. Soitetaan ja lauletaan niin, että kiitos kiiri yli koko lavean Pohjanmaan aina taivaisiin saakka! Toivottavasti saamme pian tavata toisemme!
Pyhän Jumalan rakkaus, Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Pyhän Hengen siunaava osallisuus olkoon kansassasi.
Terveisin
POHJANMAAN EVANKELINEN PUHALLINORKESTERI ry
Antti Näsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti